30.6.2015

Puutarhassa yli sata vierailijaa

Avointen puutarhojen
teemapäivän viiri 
Osallistuin viime suunnuntaina ensikertaa Avointen puutarhojen teemapäivään emännän roolissa ja se oli hyvä kokemus - voin lämpimästi suositella! Teemapäivän organisoija Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneineen lähetti etukäteen oheisen kuvan viirin ja kirjekuorellisen muutakin materiaalia ja hyödyllisiä vinkkejä teemapäivää varten.

Suurin työ oli virittää tämä blogi siihen kuntoon, että sen voi julkaista. Perusrunko oli olemassa vuosien takaa, mutta kuvien siirtäminen vanhasta wikistäni tänne vei aikaa. Pihassa työskentelin erityisen ahkerasti viimeiset päivät ennen teemapäivää. Sain myös hyvän syyn korjata vanhan pihakeinumme ja viimeistellä kasvimaan laajennuksen.


Mainostin teemapäivää etukäteen kadun
varressa olevalla kyltillä
Vieraskirjaan kertyi 109 nimeä ja väkeä kävi melko tasaisesti pitkin päivää. Moni ajoitti tulonsa tunnin välein järjestämiini opastettuihin pihakierroksiin. Sen verran kiire tuli, että vaikka tabletti kulki päivän mukanani, yhtään kuvaa ei tullut otettua. Kunniavieraaksi ilmestyi talossa lapsuutensa viettänyt nainen, jonka veljen perheeltä tämän yhdeksän vuotta sitten ostimme. Hän kertoi, että kaunis ja hurmaavan tuoksuinen valkoinen pioni oli nykyisellä paikallaan jo hänen lapsuudessaan ja sen poikasia kukkii edelleen myös muutaman sukulaisen puutarhassa. Vieraana kävi myös molempien naapuritalojemme rakentajan tytär.

Monenlaista opin vieraiden kanssa jutellessa. Muutama laji tarkentui ja yksi sai nimen vielä seuraavana päivänä tulleessa tekstiviestissä. Tiesitkö, että jalokallioista kutsutaan myös hienon naisen silmäripsiksi? Varsin kuvaava nimi.




Selfie teemapäivän päätteeksi, takanani kovasti ihastelua
herättänyt köynnöshortensia
Pihan kasveista eniten huomiota keräsivät kultasade ja köynnöshortensia. Ne kukkivat kauniisti ja lienevät molemmat noin 20 vuotiaita. Perennoista huomiota keräsivät ns. uuden kukkapenkin kauniisti kukkivat tummat 'Black Barlow' lehtoakileijat sekä siniset 'Orion' jalokurjenpolvet.

Suunnitelmissani on osallistua Avointen puutarhojen päivään myös ensivuonna eli 7.8.2016, mutta varmistan sen lähempänä tuota ajankohtaa. Voit toki ottaa yhteyttä muulloinkin ja tulla vierailulle tai kysellä jakotaimia.




Heti pihaan tullessa löytyi vieraskirja, blogin osoite ja
kartta Tampereen muista kohteista.
Taimipöydän taimia sai valintansa mukaan ostaa tai vaihtaa
Vinkkejä puutarhansa avaaville, lisää käytännön vinkkejä saat ilmoittautumisesi jälkeen Puutarhaliitosta.

  • Oma mainoskyltti kadun varteen jo edellisellä viikolla.
  • Sisääntulon luo vieraskirja, mukaan otettava lappunen, missä mahdollinen oman puutarhasivuston osoite sekä tieto alueen muista avoimista puutarhoista (kartta ja osoitteet).
  • Opastettu kierros tunnin välein. Lopulta kuuden sijaan oli tarve vain neljälle kierrokselle. 
  • Taimimyynnin oheen mahdollisuus maksamisen sijaan myös vaihtaa perennoja. Kovin harva mahdollisuutta vielä käytti, mutta tavan yleistyessä lisääntynee. Tarjolla kannattaa olla etenkin teemapäivänä kukkivia kasveja.
  • Perheen nuoriso saa kivasti taskurahaa opaskylttien nikkaroinnista ja kahvilan pitämisestä.
  • Sovi lähiseudun muiden esittelijöiden kanssa vierailuista jonakin toisena päivänä.
Kaikkiaan Avointen puutarhojen päivään osallistui noin 65 000 vierasta (tieto lisätty 5.7.2015).

25.6.2015

Tervetuloa Avointen puutarhojen päivään!

Kultasade innostui kukkimaan vieraita odotellessaan
Sunnuntaina 28.6.2015 järjestetään Suomessa neljättä kertaa Avointen puutarhojen teemapäivä. Tuolloin noin 460 puutarhaa avaa ovensa vieraille tutustuttavaksi klo 12-18. Itse olen kerran osallistunut teemapäivään ja tänä vuonna avaan pihani ensimmäistä kertaa vieraille. Olet tervetullut tutustumaan rintamamiestalomme puutarhaan Tampereella!

Osoite on Hakametsänkatu 38 eli Harankadulta tultaessa toinen talo vasemmalla, Kalevan Prismalta matkaa on reilu kilometri Jankan suuntaan. Auton voi jättää Harankadulle, jonka lähes koko itäpuolella parkkeeraus on sallittu. Kadun päässä on P-paikka ja autojen kääntöpaikka. Hakametsänkadun varteenkin mahtuu useampi auto ja liikenteen sujuvoittamiseksi tällöin kannattaa poistua Miekkakujan ja Aarikkalankadun kautta sillä hyvää kääntöpaikkaa tiellä ei ole.

Lisätietoja löydät tästä vielä ennen teemapäivää päivittyvästä blogista, puutarhani esittelystä teemapäivän sivulla sekä teemapäivän Facebook-sivulta. Tviittaajille tiedoksi käyttäjätunnukseni @MatleenaLaakso.

Puutarhan esittely

Puutarhan esittelykierros tunnin välein klo 12.30 alkaen, puutarhaa saa toki myös kiertää vapaasti ja kysellä ja jutella kaikesta mahdollisesta.

Taimien myynti ja vaihtopiste

Tarjolla on taimien vaihtopiste sekä pistokkaiden myyntiä. Myyntihinnat ovat 2 € kappale tai 5 €:lla kolme taimea. Ota oma kuljetuslaatikko tai kassi mukaan! Vaihtoehtoisesti voit viedä saman määrän, mitä tuot tullessasi. Pöydillä on eroteltu taimet, joissa saattaa olla alueella yleisiä lehtokotiloita. Jos et koskaan ole niitä pihallasi tavannut, valitse "puhtaita" taimia tai pese juuret mullasta ennen istuttamista. Taimipisteellä ne on eroteltu toisistaan.

Taimet ilman riskiä lehtokotiloista
  • kuunlilja: vihreitä ja valkoreunaisia
  • kevätesikko, vaalean keltainen
  • tuoksukurjenpolvi
  • minttu
Taimet, joissa voi mullan mukana tulla lehtokotiloita
  • oregano eli mäkimeirami
  • minttu
  • kevätesikko, kirkkaan keltainen
  • vuorikaunokki
  • myskimalva
  • lehtosinilatva


Kahvila

Perheen nuoriso pitää kesäkahvilaa. Juomina tarjolla kahvia, teetä ja mehua (1 €, sisältää santsin) ja mokkapaloja sekä kauratosca-raparperipiirakkaaaja (1 € pala, molemmat hylaa. Lisäksi mansikka- ja vaniljajäätelöpuikkoja (1 €) sekä laktoosittomia suklaa- ja lakritsijäätelötuutteja (1,50 €).

Lähiseudun avoimia puutarhoja

Tampereella teemapäivään osallistuu kuusi muutakin puutarhaa, mutta myös naapurikuntien tarjonta kannattaa tarkistaa. Puutarhat löydät helposti maakunta- tai kaupunkikohtaisella haulla tai kartalle sijoitettuna tästä linkistä. Alle listasin tamperelaiset tutustumiskohteet niin, että lähimpänä olevat ovat listalla ylimpänä. Erittäin mielenkiintoinen uusi vierailukohde on myös kesäkuussa 2014 avattu Pirkanmaan perinnepiha, maakunnan perennoja esittelevä ja aina auki oleva kohde Ahlmanilla.


Tampereen vierailukohteet 2015. Sinisellä nuolella perennapihani.

Notegraphy-sovelluksella tehty kuva vuoden 2016 teemapäivästä


Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Suomen Omakotiliiton kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt ovat osallistuneet tapahtuman rahoittamiseen.





18.6.2015

Tervetuloa uuteen puutarha-blogiini

Tämän blogisivuston pääpaino on rakastamissani perennoissa eli monivuotisissa ruohovartisissa koristekasveissa, mutta muistakin kasveista täällä kerron. Tämän blogin ensisijainen tarkoitus on kirjata talteen muistoja, valokuvia, tietoja ja suunnitelmia kotipihalta Tampereelta ja vähän myöhemmin myös suvun mökkipihalta Ruovedeltä. Tätä edelsi Wikispaces-palvelussa ollut puutarha-wiki, josta luovuin, kun sen käyttö tuli maksulliseksi muille kuin oppilaitoskäyttäjille. Suuri osa wikin sisällöstä on pienin muokkauksin siirretty tähän blogiin.

Julkaisen blogin jo nyt ja vielä keskeneräisenä, jotta saan liitettyä osoitteen Avointen puutarhojen tapahtumasivulle. Kyseisen päivän ohjelmasta kirjoitan vielä lisää viimeistään torstaina. Osallistun siis kyseiseen tapahtumaan ensi viikolla eli kesäkuun viimeisenä sunnuntaina 28.6.2015 klo 12-18. Tuolloin olet tervetullut tututustumaan rintamamiestalomme puutarhaan Tamperella. Alla tapahtuman ja oman pihani tarkempi esittely.

Periaatteeni on, että puutarhanhoito on harrastus eikä siitä pidä stressiä ottaa. Koululaisena ja opiskelijana olin kolme kesää Naantalin hautausmaalla puutarhatyöntekijänä ja opiskeluaikana yhden kesän Tampereella silloisessa Puutarha-Matissa kesätöissä. Työtä teen tieto- ja viestintätekniikan kouluttajana pääosin opetusalalla. Kirjoitan työstäni aktiivisti toiseen blogiini. Sieltä löytyy kolme aiempaa tarinaa puutarhanhoitoon liittyen:

17.6.2015

Perennat somessa ja CC-lisenssi

Työni liittyy tieto- ja viestintätekniikkaan, sosiaaliseen mediaan (some) ja mobiilioppimiseen. Toisinaan testatessani ja opetellessani erilaisia palveluita, hyödynnän puutarhaharrastustani ja omia valokuviani, joiden käyttäminen on tekijänoikeuksien kannalta selkeintä. Alla muutamia esimerkkejä.




Mobie Zine -julkaisu
Ensimmäisenä yllä maksuttomalla PhotoGrid-mobiilisovelluksella tehty kuvakooste kotipihani heinäkuun kukkijoista 2014. Teksitys on lisätty YouTuben työkaluilla sinne vietäessä.

Kuluneena talvena olen kouluttanut muun muassa suomalaisen Mobie Oy:n sähköistä OnEdu-oppimisympäristöä ja siihen kuuluvaa Mobie Zine -julkaisualustaa sekä yrityksille että oppilaitoksille. Julkaisuni Perennoista on ensisijassa oma testi- ja demoympäristöni, joten sisältö perennoista jää kevyeksi, mutta halusin senkin tähän yhtenä esimerkkinä tuoda.


Ruudunkaappauskuvia Capzles-
palvelusta, millä voi kuvata esimerkiksi
kasvien kukintajärjestyksen
Verkosta löytyy kolmen vuoden takainen pikaisesti tehty aikajanakokeilu Capzles-palvelulla muutamista kotipihan kukkijoista. Kukat ovat jotakuinkin kukintajärjestyksessä keväästä syksyyn. Kuvan ohessa näkyvä valokuvauspäivä ei siis ole sama, milloin lajin kukinta alkoi.

Tuotokseni Perennoiden kukintajärjestys löytyy tästä linkistä. Aikajanan voi periaatteessa upottaakin verkkosivulle, mutta se ei aina ole ongelmitta toiminut, joten ohessa pari ruudunkaappauskuvaa.

Avoin jakaminen on minulle työelämässä arkea. Siellä jaan etenkin koulutuksiin liittyviä diasarjoja sekä omia kokemuksia ja vinkkejä niin blogissa kuin eri sosiaalisen median välineissä. Avoimesti jaettuun materiaaliin on syytä merkitä tieto siitä, millä ehdoilla muut voivat niitä käyttää. Kätevintä on merkitä se avoimella Creative Commons -lisenssillä. Se on kansainvälinen ja ei-kaupallinen käyttölupa, jonka käyttö on viime vuosina lisääntynyt hurjaa vauhtia. Tällä CC-lisenssillä on suomenkieliset verkkosivut.

Tämän blogin kuvineen jaan CC BY -lisenssillä. Se on myös mm. Suomen julkishallinnon avointen tietoaineistojen lisenssisuositus. Opetusalalla mm. Opetushallitus ja esimerkiksi Tampereen kaupunki suosittelevat, että jokainen opettaja merkitsee tekemänsä materiaalit CC-lisenssillä.

Kukkapenkin kesä

Vanhaksi kukkapenkiksi nimeämäni kukkapenkki peruskasveineen oli olemassa jo ostaessamme talon vuonna 2006. Vuosien varrella olen tätä tontin näkyvimmällä paikalla olevaa kukkapenkkiä laajentanut ja istuttanut joukkoon uusia lajikkeita. Siinä kasvaa lähinnä perennoja, pari upeaa pionia ja muutama köynnös. Alkuvuosina siinä oli myös orvokkeja ja toisinaan säleikössä kukkii kauniin ja hidaskasvuisen köynnöshortensian sekä kärhöjen lisäksi kesäköynnöksiä, joista köynnöskrassi on suosikkini. Se on monena vuonna ollut myös pihamme syksyn viimeinen kukkija.

Olen siistinyt kukkapenkin rajaukset (juurimattoa ja reunuskivet) sekä siirtänyt pihanurmikolta kevätesikoita kukkapenkkiin. Lokakuussa 2012 istutin 24 punaista tulppaania  (Tulipa Toronto, Beauty) nukkapähkömöiden oikealla puolelle sekä ukonkellon säleikön toiselle puolelle. Vuonna 2013 toin mökiltä muutaman keltaisen nauhuksen loppukesää piristämään, ystäviltä sain tulikellukan pistokkaita ja iiriksen mukuloita. Ostin yhden pikkutalvion tutustuakseni siihen, kun sitä niin jokapaikassa kehutaan. Loppusyksystä istutin vielä viinilaukan sipuleita ja toin puutarhaosaston loppuunmyynnistä kolme syyskimikkiä. Sahasimme pois säleikön korkealle ulottuvat poikkipuut, kun amppeleita ei ole tullut harrastettua. Toukokuussa 2014 istutin säleikön eteen kaksi jalokärhöä ja elo-syyskuussa 2015 altaan viereen viiruhelpiä ja kolme muurikelloa.

Alta näet valokuvin, miten kukkapenkki muuttui kesän 2013 aikana.


17. huhtikuuta
27. huhtikuuta
9. toukokuuta
17. toukokuuta
24. toukokuuta
8. kesäkuuta
20. kesäkuuta
27. kesäkuuta
2. heinäkuuta
11. heinäkuuta
9. elokuuta
17. syyskuuta

19. lokakuuta

Alla vielä vuotta aiemmin otettu kuva (31. lokakuuta). Tuolloin säleikössä kaivoi yksivuotista köynnöskrassia, mikä kukki runsaasti ja oli parhaimmilaan. Muuten oli lähinnä yksittäisiä toista 
kukintaa aloittavia perennoja. Kesäpikkusydän kukkii edelleen, mutta jää kuvassa krassin taakse.




1.6.2015

Kesän 2013 kukkijat

Alla tamperelaisen kotipihani perennojen kukinnan aloituspäivä vuonna 2013 (+/- yksi päivä) sekä muutamia muita havaintoja. Mukana ei ole kaikkia kyseisenä kesänä saatuja tai ostettuja perennoita.

23.4. Viimeiset lumet sulivat pihalta.

27.4. Aloitin puutarhan kevätsiivouksen: siistin kukkapenkit, haravoin pensasaidan alustat, tyhjensin yhden kompostin, lannoitin ja kalkitsin, käänsin kasvimaan, leikkasin pari pensasta alas,..

24.4. Krookukset aloittivat kukintansa.

29.4. Ostin kevään ensimmäiset orvokit, kauniin sinivioletteja.

6.5. Siniset skillat eli ilmeisesti idänsinilinjat aloittivat kukintansa.
Öljylämmitys pois päältä, ilmankin jo tarkenee :-) 

7.5. Käenrieskat aloittivat kukintansa. 

8.5. Helmililjat 

9.5. Narsissit, keväesikot, kaukasian pitkäpalko ja voikukka.
Istutin ryytimaalle salaattia, tilliä, persiljaa ja rucolaa. 

11.5. Punainen esikko 

12.5. Vuorenkilpi 

13.5. Punainen tulpaani (viime syksynä istutettu) 

14.5. Kevätvuohenjuuri 

15.5. Punainen tulppaani (vanha)

18.5. Metsämansikka

19.5. Nurmikko leikattiin ensimmäistä kertaa

20.5. Valkoinen kesäpikkusydän

22.5. Puutarhamansikka

23.5. Patjarikko

29.5. Vuorikaunokki

30.5. Mirrinminttu ja loistokurjenpolvi

31.5. Hopeahärkki

3.6. Lehtosinilatva
Istutin kesäkukkia ulos: kellarissa talvehtineet ja pistokkaista lisätyt pelargoniat, juurakosta kasvatetut dahliat sekä kaupasta lobeliat ja koristebataattit.

5.6. Akileia (Black Barlow)

8.6. Perustin ruusupenkin saunan seinustalle.
Istutin työkavereilta saatuja taimia, joista osan tunnistaminen odottaa kukinnan alkamista.
Keltamaksaruoho
Pensashanhikki

11.6. Jalopähkämö ja valkoinen pioni

15.6. Palava rakkaus

16.6. Leikkasin muutama vuosi sitten alasleikatut orapihlajat, joiden korkeus nyt 85-90 cm.

18.6. Koristevadelma ja malva

19.6. Punainen pioni ja elokuun asteri

20.6. Vaalea akileia

23.6. Suikeroalpi
Tarha-alpi (2-3 vk aiemmin saatu taimi)
Loistosalvia
Kääpiöpeurankello
Ukonkello

27.6. Onnenapila (2-3 vk aiemmin saatu taimi)

29.6. Joku tädyke (kukinta alkanut hyvin vähitellen, vaikea nimetä yhtä päivää)

19.7. Helminukkajäkkärä (kukinta alkoi vähitellen, vaikea nimetä tiettyä päivää)

22.7. Kaunopunahattu

23.7. Valkoalpi

17.10. Ensilumi, kukkia on vielä seuraavilla kasveilla: mirrinminttu, malva, loistosalvia, helminukkajäkkärä, lehtosinilatva, syysasterit, vuorikaunokki, ruusu, orvokki ja kanerva.

7.11. Lämmin syksy jatkuu ja kukkia seuraavissa: kevätesikko, orvokki, mirrinminttu, malva, syysasteri, vuorikaunokki ja kanerva.