12.2.2017

Kevättä kohti

Nyt eletään helmikuuta ja valon määrä on jo ihanasti lisääntynyt. Talvi on ainakin toistaiseksi ollut todella vähäluminen. Alkutalvesta oli kovia pakkasia ja kolasin kaikki lumet kukkapenkkien turvaksi, kun vuosi sitten lumettoman maan kasvit niin kovasti pakkasista kärsivät. Nyt helmikuussa nurmikko paikotellen näkyy lumen läpi enkä ole lumitöitä päässyt tekemään kuin ihan muutaman kerran. 

Huonekasvit ovat nukkuneet yli talven. Kukkia on näkynyt vain joulukukissa ja muissa kukkivina ostetuissa kasveissa. Joulutähdet kukkivat vielä ja amarylliksellä on menossa jo toinen kierros. Tämän viikon keskiviikkona huomasin kuvan kaktuksen aloittaneen kukintansa. Olen aina pitänyt sitä joulukaktuksena, mutta ajankohta on monena vuonna osunut lähemmäksi pääsiäistä.

Kaktus aloitti kukinnan 8. helmikuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti