Käyn lähes joka vuosi teettämässä omenoistamme tuoremehua marttojen Tampereen tuoremehuasemalla. Vuosittaiset määrätä ja hinnat päivittelen aiempaan bloggaukseen.
Alla olevan videon kuvasin ja editoin aiemmin tässä kuussa, sillä halusin kokeilla kovasti kehuttua ja maksutonta Android-sovellusta nimeltä Power Director. Se osoittautui erittäin helpoksi ja toimivaksi sovellukseksi ja sitä onkin verrattu Androidin vastineeksi iOS.n iMovielle.
Tamperelaisen puutarhaharrastajan blogi, mukana paljon valokuvia etenkin perennoista.
30.9.2018
Syystöitä ja pelargoniapensaita
Pelargonit nauttivat kuumasta kesästä |
Muutamia pelargonioita ja dahlioita vielä nostelen yöksi pihasaunaan pakkaselta turvaan ja päivällä kulkijoita ilahduttamaan.
Nostin dahlian juurakot maasta |
Nostin viimeisetkin pelargoniat sisälle. Niistä monet ovat jo vuosia vanhoja ja lämmin kesä innosti ne kasvamaan taas runsaasti kokoa.
Nyt meillä on koti täynnä kuvan kaltaisia valtavan kokoisia pelargoniapensaita, mutta eihän niitä voi vielä viedä alakertaan talvehtimaan, kun kukkivat niin kauniisti!
Keräsin köynnöstuet perennapenkeistä |
Niin ja omppujen kerääminen kuuluu lähes päivittäisiin syystöihin. Bergiuksen aika alkaa olla ohi, Melbaa tulee vielä syöntiomenaksi ja talviomena Åkerö alkaa varmaan olemaan parhaimmillaan. Sitä on vielä runsaasti puussa ja saa tulla hakemaan!
Pallodahlia ja sinisiä lobelioita |
Kesän kuvia
Iiris eli kurjenmiekka |
Pihassani kukkii kahdenlaisia iiriksiä eli kurjenmiekkoja.
Iiris eli kurjenmiekka |
"Äidin kasvimaalla,
raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen..."
Mintut keräsivät valtavan määrän kimalaisia. |
Tähtiputket kukkivat komeasti |
Osittainen kuunpimennuyskin koettiin |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)