Pihaoven kukkamaa

Näin aikanaan


Kukkapenkki on kätevästi pihaoven vieressä, joten yrttimaa sopisi siihen hyvin. Muutenkin haluaisin monivuotiset yrtit pois pieneltä ryytimaalta selvästi omaan paikkaansa Paikka on kuitenkin kovin varjoisa, saa vain aamuaurinkoa - sen mitä valtavan vaahteran läpi paistaa. Toisessa reunassa on muutamia perennoja ja hyvin ne siihen mahtuvat. Kukkapenkki pitäisi putsata rikkaruohoista, rajata uudelleen ja laajentaa niin, että se jatkuisi sorareunaan asti. Kukkapenkin ja soran väliin jäävää pientä nurmikaistaletta harvoin tulee edes ruohonleikkurilla ajettua.


Loppukesä 2013


Kunnostin kukkapenkin ja laajensin niin, ettei nurmikaistaletta sen ja soran väliin jää. Siirsin muutamia monivuotisia yrittejä ryytimaalta tänne ja jätin vähän tilaa syksyn edullisille perennaostoksille, joista tänne väliaikaisistukseen kertyikin.


Lajit 2014

  • yrtit: ruohosipuli, minttu, oregano, sitruunamelissa, sitruunatinjami, saksankirveli ja lipstikka 
  • piparjuuri (syysleimujen edessä vasemmalla ja pihasaunan eteisen korkeassa hiekka-astiassa) 
  • kolme kuunliljaa 
  • oshimasara 3 kpl, joista yksi vanhassa kukkapenkissä (Carex oshimensis "Evergold", 2013) 
  • purppurakeijunkukka 3 kpl (Heuchera micrantha "Palace Purple", 2013) 
  • hurmesilkkiheinä 1 kpl (Imperata cylindrica "Red Baron", 2013, tuhoutui talvella) 
  • maksaruoho, valkoinen 
  • rantatädyke tai joku muu tädyke? 
  • kielo 
  • kevätkello (Viron tuliainen, todella aikainen kukkija) 
  • syysleimu (Phlox Paniculata 'Europa' (2014, 5 kpl, k. 70, ist.väli 35, aur./pv) 

Kesä 2016

Kylmä ja vähäluminen talvi karsi perennoiden määrää, joten uudistin kukkapenkkiä Avointen puutarhojen päivään elokuussa. Syysleimuista jäi henkiin vain yksi viidestä, joten hankin niitä kolme lisää. Viherlandiasta mukaan tarttui muutama uusi värikäs keijunkukka.
  • yrtit: ruohosipuli, minttu, sitruunatinjami, piparjuuri
  • purppurakeijunkukka 2 kpl (Heuchera micrantha "Palace Purple", 2013) 
  • purppurakeijunkukka 2 kpl (lime- ja punalehtinen 2016)
  • maksaruoho, valkoinen 
  • rantatädyke tai joku muu tädyke? Kuvassa vasemmalla, ei kuki enää.
  • kielo 
  • syysleimu (Phlox Paniculata 'Europa' (2014, 5 kpl, k. 70, ist.väli 35, aur./pv) 
  • syysleimu, Phlox Paniculata 'AdessaSpecial Fire' (3 kpl, 2016)
  • pipo (väliaikaisistutuksessa)
Kuva otettu Avointen puutarhojen päivänä 7.8.2016.

Minttu leviää vauhdilla

Sitruunamelissa sopii hyvin jälkiruokiin

Tomaatti, siemenestä esikasvatettu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti