Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimivaihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimivaihto. Näytä kaikki tekstit

4.8.2016

Tervetuloa puutarhaani

Tällainen viiri johdattaa vierailukohteisiin.
Sunnuntaina 7.8.2016 järjestetään Suomessa viidettä kertaa Avointen puutarhojen teemapäivä. Tällöin sadat puutarhat avavat ovensa vieraille. Itse olen kerran osallistunut viereilijana teemapäivään ja vuosi sitten avasin oman puutarhani. Myös tänä vuonna olet lämpimästi tervetullut tutustumaan rintamamiestalomme puutarhaan Tampereella klo 12-18!

Osoite on Hakametsänkatu 38 eli Harankadulta tultaessa toinen talo vasemmalla, Kalevan Prismalta matkaa on reilu kilometri. Auton voi jättää (liikennemerkkien sallimiin paikkoihin) meidän kadulle tai Harankadulle, jonka päässä on P-paikka ja autojen kääntöpaikka. Hakametsänkadun varteenkin mahtuu useampi auto ja liikenteen sujuvoittamiseksi tällöin kannattaa poistua Miekkakujan ja Aarikkalankadun kautta sillä hyvää kääntöpaikkaa tiellä ei ole. Jos liikkumisesi on kovin vaikeaa, voit ajaa auton pihallemmekin.

Tästä blogista löydät tietoja puutarhastani. Esittely löytyy myös teemapäivän sivulta. Tapahtumasta löydät juttua teemapäivän Facebook-sivulta. Tviittaajille tiedoksi käyttäjätunnukseni @MatleenaLaakso ja tapahtuman hashtag #avoimetpuutarhat.



 Puutarhan esittely


Rintamamiestalomme on 1950-luvulta ja olemme asuneet tässä kymmenen vuotta. Erityisesti tykkään perennoista eli monivuotisista koristekukista, mutta pihalla on myös marjapensaita ja ryytimaa. Puutarhaa saa kiertää vapaasti ja kysellä ja jutella kaikesta mahdollisesta. Pidän myös esittelykierrokset klo 12.30, 14.00, 15.30 ja 17.00.


 Taimien myynti ja vaihtopiste


Tarjolla on taimien vaihtopiste sekä pistokkaiden myyntiä. Myyntihinnat ovat 2 € kappale tai 10 €:lla kuusi. Vaihtoehtoisesti voit viedä saman määrän, mitä tuot tullessasi. Ota oma kuljetuslaatikko tai kassi mukaan! Pihallamme on jonkin verran alueella yleisiä lehtokotiloita. Jos et koskaan ole niitä pihallasi tavannut, voit halutessasi pestä juuret mullasta ennen istuttamista. Osa kasveista (kuunliljat, tuoksukurjenpolvet, valtikkanauhukset, minttu) on tuotu mökiltämme, missä niitä ei ole.

Myynnissä olevia lajeja. Joitain vain yksittäisiä kappaleita, joitain paljon. Näitä ja muitakin voi kysellä myös teemapäivän jälkeen.
  • koristevadelma (pensas)
  • kuunlilja 
  • valtikkanauhus
  • kevätesikko, keltainen
  • tuoksukurjenpolvi
  • vuorikaunokki
  • myskimalva
  • lehtosinilatva
  • sormustikukka
  • jalopähkämö
  • mirrinminttu
  • arovuokko
  • maahumala
  • ruohosipuli
  • oregano eli mäkimeirami
  • minttu  


Kahvila


Perheen nuoriso hoitaa taimimyyntiä ja pitää kesäkahvilaa.

  • Kahvi, tee tai mehu 1 €
  • Raparperi-toscapiirakka, hyla 1 €
  • Eskimo-jäätelöopuikko (vanilja, mansikka, suklaa, laktoositon) 1 €



Lähiseudun avoimia puutarhoja


Tampereella teemapäivään osallistuu monta muutakin puutarhaa, mutta myös naapurikuntien tarjonta kannattaa tarkistaa. Puutarhat löydät helposti maakunta- tai kaupunkikohtaisella haulla tai kartalle sijoitettuna tästä linkistä. Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneineen.


30.6.2015

Puutarhassa yli sata vierailijaa

Avointen puutarhojen
teemapäivän viiri 
Osallistuin viime suunnuntaina ensikertaa Avointen puutarhojen teemapäivään emännän roolissa ja se oli hyvä kokemus - voin lämpimästi suositella! Teemapäivän organisoija Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneineen lähetti etukäteen oheisen kuvan viirin ja kirjekuorellisen muutakin materiaalia ja hyödyllisiä vinkkejä teemapäivää varten.

Suurin työ oli virittää tämä blogi siihen kuntoon, että sen voi julkaista. Perusrunko oli olemassa vuosien takaa, mutta kuvien siirtäminen vanhasta wikistäni tänne vei aikaa. Pihassa työskentelin erityisen ahkerasti viimeiset päivät ennen teemapäivää. Sain myös hyvän syyn korjata vanhan pihakeinumme ja viimeistellä kasvimaan laajennuksen.


Mainostin teemapäivää etukäteen kadun
varressa olevalla kyltillä
Vieraskirjaan kertyi 109 nimeä ja väkeä kävi melko tasaisesti pitkin päivää. Moni ajoitti tulonsa tunnin välein järjestämiini opastettuihin pihakierroksiin. Sen verran kiire tuli, että vaikka tabletti kulki päivän mukanani, yhtään kuvaa ei tullut otettua. Kunniavieraaksi ilmestyi talossa lapsuutensa viettänyt nainen, jonka veljen perheeltä tämän yhdeksän vuotta sitten ostimme. Hän kertoi, että kaunis ja hurmaavan tuoksuinen valkoinen pioni oli nykyisellä paikallaan jo hänen lapsuudessaan ja sen poikasia kukkii edelleen myös muutaman sukulaisen puutarhassa. Vieraana kävi myös molempien naapuritalojemme rakentajan tytär.

Monenlaista opin vieraiden kanssa jutellessa. Muutama laji tarkentui ja yksi sai nimen vielä seuraavana päivänä tulleessa tekstiviestissä. Tiesitkö, että jalokallioista kutsutaan myös hienon naisen silmäripsiksi? Varsin kuvaava nimi.




Selfie teemapäivän päätteeksi, takanani kovasti ihastelua
herättänyt köynnöshortensia
Pihan kasveista eniten huomiota keräsivät kultasade ja köynnöshortensia. Ne kukkivat kauniisti ja lienevät molemmat noin 20 vuotiaita. Perennoista huomiota keräsivät ns. uuden kukkapenkin kauniisti kukkivat tummat 'Black Barlow' lehtoakileijat sekä siniset 'Orion' jalokurjenpolvet.

Suunnitelmissani on osallistua Avointen puutarhojen päivään myös ensivuonna eli 7.8.2016, mutta varmistan sen lähempänä tuota ajankohtaa. Voit toki ottaa yhteyttä muulloinkin ja tulla vierailulle tai kysellä jakotaimia.




Heti pihaan tullessa löytyi vieraskirja, blogin osoite ja
kartta Tampereen muista kohteista.
Taimipöydän taimia sai valintansa mukaan ostaa tai vaihtaa
Vinkkejä puutarhansa avaaville, lisää käytännön vinkkejä saat ilmoittautumisesi jälkeen Puutarhaliitosta.

  • Oma mainoskyltti kadun varteen jo edellisellä viikolla.
  • Sisääntulon luo vieraskirja, mukaan otettava lappunen, missä mahdollinen oman puutarhasivuston osoite sekä tieto alueen muista avoimista puutarhoista (kartta ja osoitteet).
  • Opastettu kierros tunnin välein. Lopulta kuuden sijaan oli tarve vain neljälle kierrokselle. 
  • Taimimyynnin oheen mahdollisuus maksamisen sijaan myös vaihtaa perennoja. Kovin harva mahdollisuutta vielä käytti, mutta tavan yleistyessä lisääntynee. Tarjolla kannattaa olla etenkin teemapäivänä kukkivia kasveja.
  • Perheen nuoriso saa kivasti taskurahaa opaskylttien nikkaroinnista ja kahvilan pitämisestä.
  • Sovi lähiseudun muiden esittelijöiden kanssa vierailuista jonakin toisena päivänä.
Kaikkiaan Avointen puutarhojen päivään osallistui noin 65 000 vierasta (tieto lisätty 5.7.2015).

25.6.2015

Tervetuloa Avointen puutarhojen päivään!

Kultasade innostui kukkimaan vieraita odotellessaan
Sunnuntaina 28.6.2015 järjestetään Suomessa neljättä kertaa Avointen puutarhojen teemapäivä. Tuolloin noin 460 puutarhaa avaa ovensa vieraille tutustuttavaksi klo 12-18. Itse olen kerran osallistunut teemapäivään ja tänä vuonna avaan pihani ensimmäistä kertaa vieraille. Olet tervetullut tutustumaan rintamamiestalomme puutarhaan Tampereella!

Osoite on Hakametsänkatu 38 eli Harankadulta tultaessa toinen talo vasemmalla, Kalevan Prismalta matkaa on reilu kilometri Jankan suuntaan. Auton voi jättää Harankadulle, jonka lähes koko itäpuolella parkkeeraus on sallittu. Kadun päässä on P-paikka ja autojen kääntöpaikka. Hakametsänkadun varteenkin mahtuu useampi auto ja liikenteen sujuvoittamiseksi tällöin kannattaa poistua Miekkakujan ja Aarikkalankadun kautta sillä hyvää kääntöpaikkaa tiellä ei ole.

Lisätietoja löydät tästä vielä ennen teemapäivää päivittyvästä blogista, puutarhani esittelystä teemapäivän sivulla sekä teemapäivän Facebook-sivulta. Tviittaajille tiedoksi käyttäjätunnukseni @MatleenaLaakso.

Puutarhan esittely

Puutarhan esittelykierros tunnin välein klo 12.30 alkaen, puutarhaa saa toki myös kiertää vapaasti ja kysellä ja jutella kaikesta mahdollisesta.

Taimien myynti ja vaihtopiste

Tarjolla on taimien vaihtopiste sekä pistokkaiden myyntiä. Myyntihinnat ovat 2 € kappale tai 5 €:lla kolme taimea. Ota oma kuljetuslaatikko tai kassi mukaan! Vaihtoehtoisesti voit viedä saman määrän, mitä tuot tullessasi. Pöydillä on eroteltu taimet, joissa saattaa olla alueella yleisiä lehtokotiloita. Jos et koskaan ole niitä pihallasi tavannut, valitse "puhtaita" taimia tai pese juuret mullasta ennen istuttamista. Taimipisteellä ne on eroteltu toisistaan.

Taimet ilman riskiä lehtokotiloista
  • kuunlilja: vihreitä ja valkoreunaisia
  • kevätesikko, vaalean keltainen
  • tuoksukurjenpolvi
  • minttu
Taimet, joissa voi mullan mukana tulla lehtokotiloita
  • oregano eli mäkimeirami
  • minttu
  • kevätesikko, kirkkaan keltainen
  • vuorikaunokki
  • myskimalva
  • lehtosinilatva


Kahvila

Perheen nuoriso pitää kesäkahvilaa. Juomina tarjolla kahvia, teetä ja mehua (1 €, sisältää santsin) ja mokkapaloja sekä kauratosca-raparperipiirakkaaaja (1 € pala, molemmat hylaa. Lisäksi mansikka- ja vaniljajäätelöpuikkoja (1 €) sekä laktoosittomia suklaa- ja lakritsijäätelötuutteja (1,50 €).

Lähiseudun avoimia puutarhoja

Tampereella teemapäivään osallistuu kuusi muutakin puutarhaa, mutta myös naapurikuntien tarjonta kannattaa tarkistaa. Puutarhat löydät helposti maakunta- tai kaupunkikohtaisella haulla tai kartalle sijoitettuna tästä linkistä. Alle listasin tamperelaiset tutustumiskohteet niin, että lähimpänä olevat ovat listalla ylimpänä. Erittäin mielenkiintoinen uusi vierailukohde on myös kesäkuussa 2014 avattu Pirkanmaan perinnepiha, maakunnan perennoja esittelevä ja aina auki oleva kohde Ahlmanilla.


Tampereen vierailukohteet 2015. Sinisellä nuolella perennapihani.

Notegraphy-sovelluksella tehty kuva vuoden 2016 teemapäivästä


Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Suomen Omakotiliiton kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt ovat osallistuneet tapahtuman rahoittamiseen.