15.2.2023

Puutarhaseuran pelargoni-ilta

Kuva: ZaxCon, pixabay.com
Osallistuin eilen Tampereen puutarhaseuran teemailtaan. Puhujana oli Suomen pelargoniyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Hiltunen. Hän toimii myös alan yrittäjänä Liedon Pelargonitaivaassa. Hänellä on nykyisin kasvatuksessa 700 erilaista pelargonia, välillä on kuulemma ollut enemmänkin.

Minulla on pitkään ollut pelargoneja, kenelläpä ei? Parhaiten ne talvehtivat verannalla ja olohuoneen ikkunoilla, mutta tilanpuutteen vuoksi osa on pohjakerroksessa eteläikkunalla, mikä on niille liian pimeä tila. Yleensä vuodenvaihteen tienoille osuus hetki, jolloin yksikään pelargoneistani ei kuki. Nyt viime kesän jäljiltä löytyy vielä yksi yhden kukan pelargoni. Sen jälkeen tullee pieni tauko ennen kevään kukinnan alkua. 

Tiina kertoi meille pelargonioiden hoidosta ja vastaili kysymyksiimme. Myynnissä oli kymmeniä erilaisia lajikkeita, joista valitsin itselleni kaksi. Parin viikon päästä ne voi istuttaa 12 cm ruukkuihin.

  • Gay Baby on Pelargoniataivaan kuvauksen mukaan "ensimmäinen tunnettu miniatyyrikokoinen riippapelargoni. Sen löysi ja toi julkisuuteen australialainen Jan Skott vuonna 1959, kun se kasvoi erään kasvihuoneen lattialla. Kasvi tunnettiin ensin nimellä Show Baby, mutta nimi vaihtui myöhemmin Gay Babyksi. Eikä ihme, sillä onhan tämä kasvi varsin iloinen vesseli. Gay Babyn kukat ovat varsin vaatimattomat, kerrotut valkoiset, ja ylimmissä terälehdissä on violetit raidat. Lehdet ovat paksut, tummanvihreät ja kiiltävät. Kasvin nivelvälit ovat erittäin lyhyet ja se kasvaa luonnostaan hyvin tiiviiksi." Ostin taimen etenkin sen kauniiden lehtien vuoksi.
  • Meadowside fancyllä on kauniit lähes limenvihreät lehdet ja vaaleanpunainen kukinto. Ks. Pelargonium oasen -blogin valokuvat.


Tässä muistiin itselleni tärkeimmät opit

  • Talvehtiminen
    • Ei tarvitse kylmää. Jos yli + 5 C, se kasvaa ja tarvitsisi valoa.
    • Viedään usein kylmään, jotta selviäisi valon puutteesta.
    • Neljässä viikossa saa myyntikuntoon, kun antaa nuppujen kehittyä,
  • Pelargonit leikataan perinteisesti Matin päivänä 24.2.
    • Silloin niille on jo kylliksi valoa. Jos ne ovat olleet talven pimeässä ja on muodostunut pitkä roikkoja, kasvi on tuotava ennen leikkuuta kahdeksi viikoksi hyvään valoon.
    • Kun leikkaa rajusti, myös juuristoa on hyvä leikata rajusti. Kun katkoo isoja pääjuuria, ne haarautuvat paremmin ja ovat lähempänä kukkia, jolloin ravinteet ja vesi kulkeutuvat paremmin kukkiin.
    • Kirjavalehtisten valkoiset lehdet voi poistaa, ainakin pienistä taimista.
    • Kun juuria ei näy, ruukku ei ole ollut liian pieni. Ei tarvitse vaihtaa ruukkua joka vuosi.
    • Pelargoni on pienijuurinen. Isoon ruukkuun jää helposti liikaa märkyyttä. Tiina leikkasi noin 30 cm pelargonin ja juuristoa jäi nyrkkini kokoinen paakku. Isompaan jäi ehkä 3 dl. 
  • Multa ja lannoitus
    • Tavallinen läpäisevä multa. Ei niin tarkkaa millaista, mutta ei mitään mustaa multaa, sillä se saa ravinteet kastelun kautta (tai lannoiterakeista).
    • Pinkki lannoite on hyvä, sitä huhtikuusta alkaen tuplasti se määrä, mitä muille kukkasille. Tai jos kahta erilaista, niin toukokuussa tarvitsee typpeä lehtiin ja sen jälkeen kukkiin esim. tomaatti-/marjalannoitetta.
    • Ceramics paakkuuntumaton kissanhiekka ja asbestin tavoin pölyävä perliitti joidenkin suosikkeja. Mutta ei vermikuliittia, sillä kukka haluaa kuivahtaa kasteluiden välissä.
  • Pistokkaat
    • Mieluiten jo puutuneesta ja ei kukkivasta kasvista viimeistään elokuussa. Jos onnistuu kevyesti repäisemään pistokkaan, röpelöstä liittymäkohdasta kasvavat nopeasti juuret.
    • Leikkaa nivelen alapuolelta, sillä siihen kasvavat juuret.
    • Voi juurruttaa mullassa (jos lämmintä) tai lasissa (hitaanpaa).
    • Etenkin hankalilla erikoislajeilla kikkoja kuten antaa nahistua muutaman päivän tai ihan pikkuruisesti vettä lasiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti