14.7.2020

Puutarhasuunnittelija näkee kokonaisuuden

Kuten aiemmassa bloggauksessa kerroin, päätin palkata puutarhasuunnittelijan avuksi terassin ideointiin ja vähän muutenkin antamaan palautetta ja ideoimaan muutamia haastavia kohtia. En kaivannut laajaa pihasuunnitelmaa, vaan ideointiapua ja neuvontakäyntiä. Tilasin sen Maaret Järviseltä, Pihasuunnittelu Kevät. Hän on puutarhuri ja ympäristötekniikan insinööri(AMK). Pari  tuntia kiersimme pihaa jutellen ja ideoiden, lopuksi istahdimme luonnostelmaan terassialuetta paperillekin.

Mitä sitten ammattilainen näkee eritavoin kuin harrastelija? Kokonaisuuden! Valokuvatessa olen tottunut huomioimaan myös sen, mitä kuva taustalla on, mutta kukkapenkeissä huomaan katsovani yhtä kukkapenkkiä kerrallaan. En osannut ajatella, että terassilla istuttaessa näkee sekä lähellä olevan että kauempana olevan kukkapenkin. Ne kannattaa liittää yhteen jollain samalla kasvilla (riippapuu terassille ja sisääntulon luo sekä samaa pensasta terassin ja luiskan reunaan) tai muodolla (kaarevan muodon toistoa lisää).

Maaretin vierailu on todella antoisa ja sain paljon ideoita, joita toteuttaa tulevina vuosina. Moni ajatuksista oli vähän epämääräisesti vellonut mielessä yhtenä vaihtoehtona, mutta nyt sain myös näille ajatuksille ryhtiä ja vahvistusta. Lisäksi sain paljon uusiakin ideoita ja ajattelemisen aihetta. Olen erittäin tyytyväinen antiin ja suosittelen lämpimästi puutarhasuunnittelijan vierailua ja Maaretia muillekin harrastajille!

Kirjasin itselleni alle interaktiiviseen ThingLink-kuvaan muistiin ideoita, joista innostuin. Jatkan kuvan muokkaamista myös tämän bloggauksen julkaisemisen jälkeen. Jos ThingLink kiinnostaa, ohjediat löydät tästä päivittyvästä ThingLink-kuvasta. Palvelu on maksuton vain opettajille. 

Tontin koko on 28*40 m (1120 m2) ja talona on vaalea puinen rintamamiestalo. Sisääntulo tontille on pohjoisluoteesta.
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti